sunnuntai, 29. elokuuta 2010
Kainuun Honda Cup VI, Ärjänselkä 28.08.2010
Kainuun Honda Cupin päätöskilpailu käytiin viimevuosista tuttuun tapaan Oulujärven Ärjänselällä. Kävimme kopsimassa paikkoja muutamaan otteeseen ennen kilpailua ja muutaman hyvän pesän löysimmekin joista yhden valitsimme kisapaikaksi. Kilpailuun osallistui 44 venekuntaa joista tuloksista päätellen reilut kymmenen lähti tavoittelemaan taimenta. Mittataimenia ei tällä kertaa löytynyt, kisan kuluessa kuulimme ainakin yhdestä 48 senttisestä kalasta. Meidän kisamme ei sujunut kuten toivoimme, treenien hyvät 2-4 kilon kisakalat loistivat poissaolollaan ja pääsimme vain noin hieman alle kilon keskipainoon, se ei tässä kisassa riitä mihinkään. Toisaalta tässä kisassa kalat olivat kaikilla mielestäni keskipainoltaan poikkeuksellisen pieniä, vauraampaa kalaa oli harvassa. Uskoisin myös että teimme treenin kyseiseen paikkaan ehkä hieman liian myöhään, vauraat kalat pääsivät yllättämään ja hieman se ennen kilpailuakin mietitytti. Saimme kalaa hieman yli 43 kiloa, sijoituimme tuolla tuloksella sijalle 12. Cupin loppupisteissä olimme sijalla 6. Pääsimme kuitenkin tavoitteeseemme ja saimme SM-paikan Oulujärven kisoihin ensi kesälle. Kisan voitti niukasti aina vaaralliseksi mainitsemani Rissasen Villen venekunta Kuopiosta ennen Sinttivinttureita. Kolmanneksi sijoittui Jussi Väänäsen venekunta Kuopiosta. Onnittelut menestyneille. Cupin voitto matkasi naapuriin Arffmannin Jannen venekunnalle, toiseksi sijoittui Team Rissanen ja kolmanneksi Team Jo-Lu. TrollingTeam Panic onnittelee kaikkia menestyneitä venekuntia. Onnittelut. 
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti