maanantai, 16. elokuuta 2010

Kainuun Honda Cup, Lentua 15.8.2010

Kainuun Honda Cupin viides osakilpailu käytiin navakassa tuulessa Kuhmon Lentualla 15.8.2010. Paikalle ilmaantui 32 venekuntaa kilvoittelemaan menestyksestä ja cupin pisteistä. Kävimme viikolla kopsimassa paikkaa vaihtelevin tuloksin. Suuryllätyksen aiheuttivat körmykuhat joita saimme päästellä koukuista irti kolme kappaletta. Näiden kuhien keskipaino oli yli neljän ja puolen kilon joten kisan kaksi yli viisikiloista olivat, ainakin minulle, odotettavissa olevia tapauksia. Haverisen venekunta saikin kilpailussa 5920 grammaa painaneen kuhan joka on kainuun cupin historian suurin kuha. Minun tietojeni mukaan kyseessä olisi myös kainuun suurin uistelemalla saatu kuha. Hyvin todennäköisesti isompiakin on tullut mutta eivät ole päässeet päivänvaloon. Verkko- rysä- ja troolikuhia onkin sitten huomattavasti vauraampia tiedossa.

Itse kisa oli meille kuten varmasti muillekkin hyvin haasteellinen. Navakka tuuli vaikeutti pyyntiä ja kalakin oli heikolla otilla kuten tuloksista voitte havaita. Saimme kuitenkin veivattua reilut 36 kiloa haukea veneeseen joka oikeutti viidenteen sijaan. Tulos jättää sopivasti raivoa cupin päätöskisaan ärjälle.

TrollingTeam Panic onnittelee Arfmannin venekuntaa voitosta ja hienosta yli viiden kilon kuhasta. Onnittelut myös hyvästä vedosta ja kakkossijasta aina vaaralliselle Rissasen Villen venekunnalle, heillä taisi olla myös kilpailun suurin hauki, 8,5 kiloinen. Onnittelemme myös kolmanneksi sijoittunutta, pitkänlinjan vetouistelijaa ja kovaa pilkkimiestä Tikkasen Joukoa joka tiimeineen sijoittui hienosti kolmanneksi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti